​Juha Myllymäki voittoon Tsekissä
HaulikkoJulkaistu: 11.08.2026 15.43

​Juha Myllymäki voittoon Tsekissä

Juha Myllymäki voittoon Tsekissä

Juha Myllymäki voitti paratrapin GP kilpailun PT1-luokassa Tsekin Brnossa. Juha ampui peruskilpailussa tuloksen 93 ja finaalissa 23 kiekkoa. Erittäin kuumissa olosuhteissa käyty kisa aiheutti kilpailijoille useita ongelmia, kun lämpötila oli jatkuvasti yli +30 astetta. Nestetasapainosta piti huolehtia riittävästi, kuumuudesta kuivunnut tausta oli muuttunut ruskeaksi, niinpä oikea ampujalasien väri oli haasteellinen, jopa normaalisti toimiva punainen linssi aiheutti ongelmaa.

Juha kertoi testanneensa eri väri sävyjä kisojen aikana ja löysi valmentaja Pekka Maunulan kanssa sopivat värit ennen finaalia. Laseihin ja näkyvyyteen keskittyminen aiheutti uuden ongelman viimeisessä sarjassa, kun aseen perä alkoi siirtyä liikaa oikealle, mutta Juhan huomattua ongelman siirsi hän perän oikeaan kohtaan ja ampui sarjan viimeiset kymmenen kiekkoa puhtaasti.

Peruskisassa Juha sijoittui neljänneksi shoot-offin jälkeen voitettuaan Tsekki Jaroslav Klimesin. Aseen perän paikan korjaus sekä shoot-offin voitto valasi uskoa finaaliin, josta tulikin sitten Juhan ylivoimainen näytös. - Kausi on ollut vaihteleva, on tullut hyviä sarjoja mutta myös muutamia huonojakin mahtunut kisoihin. Ennen Brnon kisaa kaaduin pyörätuolilla ja selkä sai vähän kolhuja, joten kisoihin valmistuminen ei ollut optimaalinen. Mutta kisassa selkä oli oireeton liekö lämmin kelikin auttanut.

Finaalin Juha kommentoi sujuneen rauhallisen luottavaisesti, -kyllä tämä uusi finaali suosi minua tällä kertaa, kun tiesin aina minne suuntaan kiekko oli tulossa niin pystyin siirtämään tuolia oikeaan kulmaan. - Kyllä nämä Tsekin kisat on aina hienosti järjestetty, tänne on aina kiva tulla kilpailemaan, kolmesti olen ollut ja joka kerta mitaleilla ja nyt onkin sitten mitaleita joka väriä. Tälläkin reissulla valmennus toimi kympin arvoisesti kehui Juha valmentaja Pekka Maunulaa. Kisoissa Juhan sarjaan osallistui peräti 18 ampujaa ja ensimmäisen kerran saatiin mitali kolmikkoon nainen kun Ranskan Hella Lajili ampui pronssille.

Tulokset

  1. Juha Myllymäki FIN 93+23
  2. Alessandro Lampis ITA 94+19
  3. Hella Lajili FRA 98+15

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto
Ma - To 10 - 16
Pe suljettu
Kesä-elokuussa tavoitettavissa vain tiistaisin ja torstaisin