Maakuntaviesti onnistuneesti maaliin – Tapahtuman osallistujamäärä 1600 henkilöä
Julkaistu: 14.01.2023 23.31

Maakuntaviesti onnistuneesti maaliin – Tapahtuman osallistujamäärä 1600 henkilöä

Kaustisella järjestetty Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti on onnistuneesti ohi.

Kilpailussa hiihti 36 joukkuetta. A-sarjan voitti Uusikaarlepyyn ykkösjoukkue. Toiseksi ja kolmanneksi tuli niin ikään ykkösjoukkueet Kokkolasta ja Kalajoelta. B-sarjassa kolmen kärjen muodostivat Luoto, Kalajoen kakkosjoukkue ja Kaustisen ykkösjoukkue.

Järjestäjät ovat tyytyväisiä ison hiihtotapahtuman onnistumiseen.

-Kokonaiskuva on positiivinen, kilpailujohtaja Asko Huntus tiivisti tunnelmat palkintojenjaon jälkeen.

Räntäennusteista huolimatta maakuntaviesti saatiin hiihtää Kaustisella lopulta sateettomassa kelissä. Tapahtuman osallistujamäärä oli 1600 henkilöä, kun mukaan lasketaan yleisön lisäksi hiihtäjät, huoltojoukot ja talkoolaiset.

Huntus toteaa, että tapahtuma-alueelle olisi toki mahtunut enemmänkin väkeä, mutta hän on kuitenkin tyytyväinen yleisömäärään olosuhteet huomioiden. Ensin viestipäivää jouduttiin siirtää kovien pakkasennusteiden takia ja sitten tapahtuman uhkasi vesittää lauhtuva sää ja sateet.

Muuttuneiden sääolosuhteiden takia Kaustisella jouduttiin tehdä muutoksia stadionalueeseen. Myös paikoitukseen jouduttiin tekemään muutoksia.

Haastavista sääolosuhteista huolimatta Kaustisella saatiin kuitenkin pidettyä latu kisakunnossa. Huntus toteaa, että Kaustisella ei haluttu luovuttaa ladun suhteen, koska tapahtuman eri sektoreilla oli jo tehty runsaasti töitä tapahtuman onnistumiseksi.

- Ladun kestävyydestä saimme kiitosta. Myös muista järjestelyistä on tullut hyvää palautetta, Huntus kertoo ja toteaa, että Kaustisen puitteet sopivat hyvin erilaisten tapahtumien järjestämiseen.

Järjestelytoimikunnan sihteeri Tanja Kaustisenmukaan Kaustisella järjestetyn maakuntaviestin taloudellinen tulos selviää vasta muutaman viikon kuluessa, kun viimeisetkin laskut ovat saapuneet ja kaikki tulot ja kulut on saatu ynnättyä yhteen.

Maakuntaviesti on ollut Kaustisen kunnan ja Kaustisen Pohjan-Veikkojen yhteisponnistus. Tapahtuman ennakkovalmisteluihin ja kisapäivään osallistui yhteensä parisataa talkoolaista. Tanja Kaustinen kiitteleekin talkooväen yhteishenkeä.

- Tässä on tehty töitä niin hyvässä hengessä ja hyvällä porukalla. Korona-ajan jälkeen on ollut yhdessä tekemisen meininki ja yhteisöllisyys, mikä on ollut itselle tosi iso juttu. Täällä on ollut mukana myös muuta kuin seuran omaa väkeä, sillä maakuntaviesti on yhdistänyt ja tuonut tekijöitä myös urheilun ulkopuolelta.

Järjestäjät kiittävät myös yhteistyökumppaneitaan.

Seuraava eli vuoden 2024 maakuntaviesti järjestetään Kalajoella.

Kuvateksti: Uusikaarlepyy voitti Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin A-sarjan. Ankkuriosuuden hiihtänyt Melker Wikblom sai asiaankuuluvan ilmalennon saavuttuaan maaliin. Kuva: Maija Ahonen

Lisätiedot:

kilpailujohtaja Asko Huntus 0500 589 637

järjestelytoimikunnan sihteeri Tanja Kaustinen 040 522 8977

A-sarja tulokset

B-sarja tulokset

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto
Ma - Ke 10 - 16
To 12- 18  
Pe suljettu