Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin ennakkoasetelmat saattavat muuttua, sillä viestin siirtyminen loppiaisesta tulevalle lauantaille antoi mahdollisuuden vaihtaa kokoonpanoja. Kaustiselle saapui keskiviikkona määräaikaan mennessä muutosilmoituksia, jotka saattavat merkitä sitä, että esimerkiksi Kruunupyyn joukkue vahvistuu. Se saa mukaansa nyt Oscar ja August Högnabban, jotka eivät olleet mukana alkuperäisessä kokoonpanossa.
Mielenkiintoista on myös se, että Kokkolan joukkue vahvistuu Juuso Haaralalla. Hän hiihtää viidennen osuuden (12 km), jolla on vastassa mm. Kalajoen Elias Valikainen.
Myös vahvin ennakkosuosikki Kalajoki saa nyt mukaansa avausosuudelle lupaavan hiihtäjänsä Ida Vuolletin. Muutoksia tuli monelle joukkueella. Kalajoki tuo Kaustiselle myös kolmosjoukkueen, mutta vastaavasti Pietarsaaren kakkosjoukkue jää pois. Kokkola saa jalkeille myös toisen yhdistelmäjoukkueen. Näin ollen joukkueita on tulossa 37.
Loppiaisen pakkaspelko kutistui loppujen lopuksi tavalliseksi, joskin hieman kipakaksi kylmäksi. Viesti kuitenkin päätettiin siirtää varapäiväksi 14. tammikuuta. Nyt ennuste lauantaille lupaa parin asteen suojakeliä. Hiihtäjien saati yleisön ei tarvitse siis pelätä paleltumista lauantaina Kaustisella.
14.01.2023 23.31 | Maakuntaviesti onnistuneesti maaliin – Tapahtuman osallistujamäärä 1600 henkilöä |
13.01.2023 20.54 | Maakuntaviestin latu on kisakunnossa |
13.01.2023 10.43 | Maakuntaviestin LIVETULOKSET |
12.01.2023 21.25 | Lassila ja Saarikettu isännöivät maakuntaviestiä |
12.01.2023 13.20 | Viestiladut suljetaan torstaina klo 17 - Kunnostustalkoita luvassa! |
11.01.2023 16.23 | Lisää jännitystä maakuntaviestiin - Juuso Haarala mukaan Kokkolan joukkueeseen |