Hiihtokausi ja talvi lähestyy kovaa vauhtia, vaikka ulkona ei nyt juuri siltä näytäkään. On aika kääntää katseet kohti tulevaa kisakautta ja tulevia tapahtumia. Tuleva kisakausi 2024-2025 tuo mukanaan uusia tuulia varsinkin kalustohuollon puolella. Fluoria sisältävien voiteiden tai muita fluoria sisältävien suksen kunnostukseen liittyvien tuotteiden käyttö on kiellettyä kaikissa FIS: in alaisissa kilpailuissa kaikilla tasoilla. Kotimaan kilpailuissa fluoritestauksen osalta noudatettiin viime kaudella siirtymäaikaa, ja tulevasta kaudesta eteenpäin fluorien käyttö on kiellettyä kaikissa FIS: in ja Suomen Hiihtoliiton alaisissa kilpailuissa kaikilla tasoilla. Välinekontrollissa noudatetaan erillisiä Hiihtoliiton sivuilla julkaistuja kansallisia sekä muilta osin Kansainvälisen Hiihtoliiton FIS:n sääntöjä ja ohjeistuksia. Ohjeistuksen tarkennukset löytyvät alla olevasta linkistä. Tutustu niihin huolellisesti! Näitä uusia ohjeita ei kuitenkaan kannata pelätä eikä säikähtää. Uusia fluorittomia voiteita on hyvin saatavilla ja niistä tulee koko ajan lisää tietoa sekä toimivuudesta eri keleillä sekä laittotavoista. Testauslaitteita on suomessa rajattu määrä ja kaikkia kansallisia kilpailuja ei todennäköisesti tulla testaamaan. Tämä on kuitenkin hyvä huomioida, kun uusia voiteita hankitte. Todennäköisiä testattavia kilpailuja on tulevalla kaudella mm Suomen Cup, Nuorten SM kisat, Hopeasomman loppukilpailuja ja FIS kisat.
https://hiihtoliitto.fi/hiihtoliitto/fluorittomuus/
https://hiihtoliitto.fi/wp-content/uploads/2024/10/SHL-Valinekontrolli-ohje-23.10.2024.pdf
Kaustisen Pohjan-Veikot järjestää tulevalle kaudella taas tuttuun tapaan toimintaa hiihdon ympärillä. Hiihtokoulu alkaa maanantaina 13.1.2025 ja viikoittaiset Hopeasompa kisat keskiviikko iltaisin samalla viikolla. Hiihtokoulua järjestetään noin 6 kertaa ja viikkokisat pyörivät maaliskuun loppuun saakka kelien salliessa. Tarkemmat aikataulut ja tiedot hiihtokoulua sekä keskiviikko kisoja koskien tulee seurana sivuille vuoden loppua kohti. Hiihtopassi on tänä vuonna 35€ ja siihen kuuluu hiihtokoulu, hopeasompa hiihdot sekä kauden lopussa harrastusta tukeva tavoite palkinto.
Kaustisella hiihdetään tulevana talvena taas hienoja kilpailuja,1.2.2025 KP-Cup normaalimatkat ja 12.3.2025 alueellinen koululaisten maakuntaviesti.
Kansallisia hiihtokilpailuja kiertää yhä vähemmän seuran junioreita, joka vaikuttaa tulevaisuutta ajatellen vähintäänkin huolestuttavalta. Hiihtojaoston aktiiviset jäsenet toivovat nyt kaikkia nuoria hiihdosta innostuneita ja heidän vanhempiaan mukaan aktiiviseen toimintaan. Toivottavasti saataisiin tulevalle kaudelle ainakin muutamia uusia lisenssin lunastaneita hiihtäjiä kiertämään lähialueen kilpailuja. Keskipohjanmaa Cup on viiden yksittäisen osakilpailun sarja, jossa kilpaillan piirinmestaruuksia eri matkoilla aina sprinteistä viesteihin. KP-Cupista löytyy sarjat 8-16 vuotiaille hiihtäjä lupauksille ja kaikki ovat tervetulleita mukaan. Kaustiset nuoret hiihtäjät ovat viimeisinä vuosina menestyneet hienosti KP-Cup kisoissa ja nyt olisikin mukavaa saada uusia kisojen kiertäjiä mukaan pitämään yllä tätä hienoa lajia. Tarvittaessa hiihtojaoston puolelta autetaan kaluston huollossa ja kisapaikalla toimimisessa.
Kansallisiin kisoihin osallistuminen edellyttää lisenssin ostamista. Eli tarvitset lisenssin, jos ilmoittaudut esimerkiksi alueen KP-Cup kisoihin. Nuoren skipassi on luokkaa alta 20€ ja sillä pääsee osallistumaan hyvin kansallisiin hiihtokilpailuihin. Alla ohjeet lisenssin hankkimiseen.
https://hiihtoliitto.fi/kilpailutoiminta/lisenssit-ja-skipassit/
Kisoihin ilmoittautuminen on helppoa. Valitsen vain kilpailun hiihtoliiton liiton kalenterista (linkki alla) ja ilmoitat kilmon kautta suoraan hiihtäjän kisoihin (linkki alla ohjeisiin). Seura maksaa ilmoittautumisen kilpailuihin kaikille nuorille. Huom!!! Teethän ilmoituksen hyvissä ajoin.
Kilpailu kalenteri:
https://hiihtokalenteri.fi/maastohiihto
Ohjeet ilmoittamiseen:
Kysy tarvittaessa rohkeasti lisätietoja…
Markus Hietala 040/5481314
Lasse Paavola 044/0511604
12.12.2024 19.28 | VOITELU ILTA KAUSTISEN URHEILUTALOLLA 16.12.2024 |
05.12.2024 12.42 | INFOA TULEVASTA HIIHTOKAUDESTA... |
02.12.2024 14.35 | Ohjeet piirin- ja kansallisiin hiihtokilpailuihin ilmoittautumiseen |